Ei aamua, ettei Kouvolan Veden asioita ole käsitelty Kouvolan Sanomien etusivulla tai sisäsivuilla. Napakoissa terhakasti ja nimimerkkien takaa lisää keskustelupalstoilla. Näyttääkin pahasti siltä, että pääasia on päässyt unohtumaan niin sopankeittäjiltä, kuin hämmentäjiltäkin.
Nimittäin Kouvolan Vedellä menee ihan hyvin. Veden hallitus on valinnut toimitusjohtajan, joka nauttii niin hallituksen kuin omistajan luottamusta. Lisäksi Kouvolan Veden luottamusmiehet yhteisessä yleisönosastonkirjoituksessaan kertoivat, että heillä on tänä päivänä hyvä tekemisen meininki. Poikkeuksellinen, harvinainen ja hieno kannanotto henkilöstöltä.
Huomioitava on myös se tosiasia, että väistynyt toimitusjohtaja ei ole osallistunut näihin uuden toimitusjohtajan valinnan jälkimaininkeihin millään tavoin. Asiaa vatvovat ihan muut voimat.
Tahtipuikko on ollut koko ajan demareiden käsissä. Timo Nyberg (sd.) ja Anssi Tähtinen (sd.) ovat teettäneet poliisilla tutkintapyyntöjä huonolla menestyksellä.
Poliisi ei ole löytänyt mitään rikokseen viittaavaa, ja Kouvolan kaupunki on teettänyt oman sisäisen tarkastuksensa yhtiöön ja todennut, että huomautettavaa ei ole. Mutta herrojen oma yksityinen show vain jatkuu, niin kuin mitään ei olisi opittu.
Yhtiön hallituksen jäsenen pitää ajatella ja toimia yhtiön edun mukaisesti. Nyt näin ei ole toimittu ja on selvää, että nyt kyseessä on iso osaamisvaje. Tosin Tähtisen kohdalla voidaan olettaa, että tavoite olikin jotain muuta kuin yhtiön etu.
Olen Tähtisen kohdalla ihmetellyt, miksi hänen piti mennä Kouvolan veden hallitukseen, jos paha olo ja ensimmäinen toimenpide on tutkintapyyntö poliisille? Eihän luottamustoimet ole pakollisia, niihin mennään vapaaehtoisesti.
Demareilla onkin tässä asiassa kaupungin etu pahasti kadoksissa. Myös kaupunginhallitusta on yritetty sekoittaa tähän sotkuun tuomalla puheenjohtaja Harri Helmisen toimesta Kouvolan Veden asioita keskusteluun ohi esityslistan, vaikka asiat eivät lähtökohtaisesti kaupunginhallitukselle kuulu.
Konsernijaostossa demarit yrittivät pitää Tähtisen nenää veden pinnan yläpuolella viimeiseen asti, mutta Kouvolan Veden onneksi pohjaesitys voitti äänestyksen, ja Tähtinen sai lopun lyhyelle visiitilleen hallituksessa.
Samaan aikaan on rummutettu sitä, kuinka epäasiallisesta käyttäytymisestä on päästy eroon, ja että pelisäännöt ovat nyt selvät.
Jos näin olisi, niin demareiden olisi pitänyt viheltää peli poikki heti kärhämöinnin alettua. Ei ole Kouvolan kaupungin, sen asukkaiden tai yhtiön etu paistatella muutaman yksittäisen, entisen Kouvolan Veden hallituksen edustajan kautta negatiivisesti julkisuudessa päivittäin.
Moni kouvolalainen onkin jo varmasti toivonut mielessään, että nyt pitää vaihtaa banjonsoittajaa katolla. Tämä leikki on kallista sooloilua, eikä hyödytä ketään.
Kouvolan Veden henkilöstön luottamusmiehet toivoivat omassa yleisönosaston kirjoituksessaan, että ”annetaan ammattilaisille ja nykyiselle toimitusjohtajalle työrauha unohtamatta nykyisen hallituksen saavutuksia työntekijöiden työhyvinvoinnin puolesta.”
Minusta he ovat sen ansainneet. Jos jotain on jäänyt hampaankoloon, niin ratkokaa se halvemmalla hiekkalaatikolla. Mut hei, meillä on pelisäännöt!