#minäpysynkotona – Koronavirus tarttuu

Koronavirus rantautuu Suomeen täydellä voimalla, näin meidän on uskominen. Muun väittäminen on ongelmien maton alle lakaisemista ja turhaa vähättelyä. Näkemykset maailmalta tukevat tätä väitettä, epäselvää on vain aikataulu. Taudin leviämisen mallinnukset tosin meille kertovat, että olemme Ruotsia ja Norjaa noin…

Tuloveroprosentti nousee maallikkovalmistelun kautta, tuli taas kampaviinerille hintaa

Maanantai 11.11.2019 valtuuston kokouksen anti jäi säästöjen puolesta melko torsoksi. Tarkoittaa sitä, että samoihin asioihin palataan ensi vuonna uudelleen. Minkä taakseen jättää, sen edestään aina löytää. Valitsimme nyt äänestysten kautta veronkorotusten jatkumon, vaikka muuta väitetään valtuuston vasemmalla reunalla. Kampittaessaan kaupunginjohtajan…

Kouvolalla on edessä valtion arviointimenettely

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikan esitykset kaupungin talouden tasapainottamiseksi eivät kestäneet kaupunginhallituksen käsittelyä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla äänestettiin 4,5 miljoonan aukko säästöehdotuksiin. Olen pettynyt tähän vastuunpakoiluun, jota nyt harjoitetaan talouden kustannuksella. Muistan kuinka kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd) kertoi viime vuoden puolella…

Odotettu aikalisä, vai näytelmä vailla vertaa

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli ensi vuoden talousraamia maanantai-iltana 28.10. reilut viisi tuntia. Jo ennen käsittelyn alkua oli selvää, että esitys – säästöesitys – jätetään viikoksi pöydälle ryhmien käsittelyä varten. Esityksiä säästötoimista on paljon, koskien niin koulu-, liikunta-, kuin ympäristötoimialaa. Poliitikot ovat…

Vääriä säästöpäätöksiä Kouvolan talouteen

Liikunta- ja kulttuurilautakunta teki oman säästöehdotuksensa Kouvolan talouden saattamiseksi tasapainoon. Lautakunta teki, kuten kaupunginhallitus sitä velvoitti ja etsi omalta toimialaltaan säästökohteita juustohöylällä. Lopputuloksena oli 525 000 euron edestä lasten, nuorten ja muiden kuntoilijoiden palveluiden heikennyksiä. Vastustin kaupunginhallituksessa tämän kaltaisten säästölistojen…