Puolustusministeri Häkämiehen puheesta herännyt vasemmistokritiikki on ollut mielenkiintoista. Puheet Kokoomuksen rähmällään olosta USA:n edessä tai omista ulkopoliittisista linjauksista ovat kummallisia. Ja koko hässäkkä johtuu sanan ”challenge” tulkinnasta. Valtaosalle suomalaisista se merkitsee haastetta, mutta Sirola-opistolla se käännetään uhaksi.
Tulkinnan laveus johtuu demareiden oppositioasemasta, näkyvyyttä on haettava keinolla millä hyvänsä. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea innostusta. Asian virtahepo selvisi itsellenikin selaillessa vanhoja lehtiä. Pari viikkoa sitten Etelä-Saimaa kirjoitti SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksesta otsikolla ”Venäjä-kortilla pelaaminen toi kiitosta demareiden kesäkokoukselle”. Se oli ennen puolustusministerin puhetta.
Demarit kokoustivat osaksi Venäjän Svetogorskissa, jossa Venäläistä iltaa vietettiin mm. letkajenkkaa tanssien. Ilta oli niin onnistunut, että pj Heinäluoma arvioi kokouksen ehkä parhaaksi koskaan. Eespäin eespäin, tiellä taistojen kajautti seurue vielä kiitokseksi Svetogorskin apulaiskaupunginjohtajalle. Demarit hakekoot tanssiaskeleensa itärajan takaa, muttei kannata sotkea koko maata mukaan. Itsestään selvää on, ettei nykyhallitus samaa ripaskaa tanssi.
Väite, että Kokoomus pelottelisi Venäjällä Nato-hingussaan, on posketon. Kumpi on pelottavampaa, se että sanoo Venäjä kolme kertaa vai se, ettei mainita itänaapuria ollenkaan, varsinkaan Yhdysvalloissa. Eikö kannata puhua asiaa, kun kerran kutsuja sinne on taas alkanut tulla? Suomen ja Venäjän pitkää rajalinjaa on turha kääntää uhaksi, jollei Suomella ole demarijohtoista hallitusta. Se, että suuressa ja kasvavassa naapurimaassa näkee monenlaisia haasteita, ei ole vaarallista vaan realismia.