Suomen talouden tasapainottaminen näyttää kiinnostavan yhä pienempää joukkoa. Taannoin kirjoitin, ettei mitään talouden tasapainottamistoimiin kohdistuvia lykkäyksiä voida hyväksyä. Rakenteelliset uudistukset vieminen niin valtion- kuin kuntatalouden alijäämistä eroon pääsemiseksi on toteutettava mitä pikimmin. Kirjoitin myös, että jos vaaleissa luvatut asiat jäävät…
Avainsana: Jyri Häkämies
Palkka-alesta taantumaan
Suomi on nyt virallisesti sekaisin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö varoitti ahneuden ja itsekkyyden lisääntymisestä sekä kehotti meitä suomalaisia kohtuuden ajatteluun. Toimiakseen hyvänä esimerkkinä kansalaisille hän vielä ilmoitti pudottavansa omaa palkkiotaan jota hän saa presidentin virkaa hoitaessaan. Presidentiltä odotettua avarakatseisuutta ja…
Kouvola politiikan vietävänä
Kouvola menetti niin hallinto- kuin hovioikeudenkin poliittisen teatterin vuoksi. Jälleen kerran kävi niin, että ohitettiin asiaa valmistelleen toimikunnan esitys poliittisin perustein. Esittelevä ministeri Henriksson tarvitsee hyväksynnän omassa, Vaasan vaalipiirissä, joten hän muutti esitystä ja keksi siihen perustelut. Se että sanotaan,…
Haasteita haasteissa
Puolustusministeri Häkämiehen puheesta herännyt vasemmistokritiikki on ollut mielenkiintoista. Puheet Kokoomuksen rähmällään olosta USA:n edessä tai omista ulkopoliittisista linjauksista ovat kummallisia. Ja koko hässäkkä johtuu sanan ”challenge” tulkinnasta. Valtaosalle suomalaisista se merkitsee haastetta, mutta Sirola-opistolla se käännetään uhaksi. Tulkinnan laveus johtuu…