Eduskunnassa oli tiistaina 5.5. ensimmäisessä käsittelyssä samaa sukupuolta olevien parien sisäinen adoptio. Esityksellä pyritään siihen, että rekisteröidyn parisuhteen osapuoli saisi mahdollisuuden adoptoida parisuhteen toisen osapuolen lapsen. Tällaisen perheen sisäisen adoption jälkeen lasta pidettäisiin rekisteröidyn parin yhteisenä lapsena. Lain tarkoituksena on parantaa rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten oikeudellista asemaa, mikä aivan varmasti on jokaisen lapsen edun mukaista.
Esitys tietysti herätti monenlaisia epäluuloja ja varauksellista suhtautumista muun muassa uskonnollisiin arvokysymyksiin perustuen. Minua asia hiukan ihmetytti, koska lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa tuli hyvin selväksi se, että molemmat kansankirkkomme ovat esityksen hyväksymisen kannalla, kuten myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä lapsiasiainvaltuutettu. Lapsen aseman ja oikeuksien parantamisesta tässä on kyse.
Rekisteröityjen parien suhteessa raskaus alkaa usein hedelmöityshoidolla. Tällaisia lapsiperheitä on siis olemassa jo vaikka kuinka paljon. Lain hyväksymisen jälkeen lapsi voisi periä vanhempansa kumppanin, ja näin lapsella olisi oikeus myös elatukseen. Elatusvelvollisuushan kuuluu vanhemmille. Biologisen vanhemman äitiys tai isyys ei olisi kuitenkaan uhattuna, sillä lapsen biologinen vanhempi voi aina kumota adoption omaan vanhemmuuteensa vedoten.
Itselleni oli hämmentävää huomata, että esityksen vastustajat kyllä hyväksyvät naiset ja miehet hyviksi vanhemmiksi, mutta jos heitä on kaksi samassa perheessä, tilanne olisikin lähtökohtaisesti erilainen. Oma näkemykseni on se, että lapsi on onnellisessa asemassa aina jos perheeseen kuuluu yksikin häntä ymmärtävä ja rakastava vanhempi. Jos vanhempia on kaksi, aina parempi. Sukupuolikysymys se ei todellakaan ole.
Olin kuullut ennen ko. esityksen käsittelyä kaikenlaisia epäluuloisia käsityksiä aikaisemman parisuhdelain keskusteluista. Nytkin eduskunnan täysistuntosalissa kuultiin argumentteja, joita on vaikea todeksi tänä päivänä uskoa. Eräskin väitti, että kyseessä olisi yhteiskunnallis-sosiaalinen kokeilu lasten kustannuksella, ja että lain hyväksyminen palvelisi vain makuukammarissa seksileikkejään touhuavien itsekkäiden nais- ja miesparien etua, tai että näin homot ja lesbot saisivat leikkiä vanhempia valtiovallan suojeluksessa. Uskomatonta mutta totta.
Vanhemmuus on tärkeä ja vaalimisen arvoinen asia suomalaisessa, kuten missä tahansa muussakin yhteiskunnassa. Sitä pitää tukea ja sille pitää antaa tilaa. Ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus ei määritä sitä, kuka on hyvä vanhempi ja kuka ei. Hyvyysperiaatteen logiikallahan myös monen heteroparin oikeus tai halu vanhemmuuteen voitaisiin kyseenalaistaa.
Itse en missään tapauksessa voi, enkä halua riistää mahdollisuutta vanhemmuuteen keneltäkään vain joihinkin fobioihin nojautuen. Itse nautin vanhemmuudesta ja haluan suositella sitä muillekin – ilman mitään ennakkoluuloja ja rajoituksia.