Osallistuin (7.3) Kymen jääkäripataljoonan perinnepäivään Vekarajärvellä. Tunteikas ja hieno juhla, jota vietetään Jakob de la Gardien vuonna 1610 johtaman Moskovan valloituksen muistoksi. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita varusmiehiä sekä kantahenkilökuntaa. Ohimarssi suoritettiin perinnemarssin, Jean Sibeliuksen Jääkärinmarssin, tahdissa ja Leopardien kunnioitusta herättävän valvonnan alla.
Viihdyin jälleen kerran Vekarajärvellä. Toin tilaisuuteen Kouvolan kaupungin tervehdyksen ja kahvit juotiin perinnepäivän henkeen.
Takaisin päin ajellessani huomasin ajattelevani tilaisuutta ja sitä, kuinka tärkeitä tällaiset tilaisuudet ovat maanpuolustuksen kannalta ajateltuna. Perinteet velvoittavat, niitä on vaalittava. Kaartin henki elää ja se on tärkeätä. Sillä on puolustajansa ja sen eteen ollaan valmiita taistelemaan. Jos näin olisi ollut Ukrainassa, olisiko Putin ollut valmis pelaamaan shakkia Krimillä? Ei varmasti, nyt sinne kuitenkin käveltiin sisään.
Olen hämmennyksen vallassa lukenut, kuinka EU-maat Suomi ja Saksa etunenässä painottavat neuvotteluratkaisun merkitystä. Kaikki muu tulisi liian kalliiksi ruplan arvon romahtaessa ja Venäjän energian muuttuessa epävarmaksi samalla, kun koko Eurooppa odottaa talouskasvun uutta alkua. Ukrainan itsemääräämisoikeudella on hintansa, jonka Eurooppa on valmis maksamaan. Ei sen enempää, eikä vähempää. Lopputulos on riippuvainen Putinin shakkitaidoista ja Euroopan paineensietokyvystä. Ukraina itse on tilanteessa sivustakatsojana.
Voisiko Suomelle käydä samoin? Mitä jos Putin haluaisi tulla pelastamaan Suomessa asuvia venäläisiä Suomen sosiaaliturvalta?
Mielestäni Suomi selviytyisi. Niin kauan, kun meillä talvisodan henki elää ja perinnepäiviä jaksetaan juhlia, meillä ei ole mitään hätää. Olisimme rajalla odottamassa rinta rinnan Suomessa asuvien Venäjän kansalaisten kanssa maahantunkeutujaa. Meille ei tultaisi Venäjältä omilla panssaroiduilla ajoneuvoilla kertomaan, mitä me teemme ja missä asumme.
Määrittelemme itse hinnan maahantunkeutujalle. Mitä kovempi hinta on, sitä vaikeampi on Suomella shakkia pelata.
Kaarti päälle – jääkärit eteen, on nykypäivää. Se ei kuulu menneisyyteen, vaikka joskus keskusteluissa annetaankin niin ymmärtää. Itse muistan oman kärkikomppaniani, Kirveskomppanian hengen. Kärki määrää! Sillä mennään pitkälle tarpeen vaatiessa!