Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat tahtomattaan aikaansaaneet liikehdintää, mitä ei voi välttämättä katsoa hyvällä. On perustettu kodinturvajoukkoja partioimaan kaduilla turvallisuuden puolesta. Liikehdintä on kohdistettu maahanmuuttajiin ja rasistisia ylilyöntejä on odotettavissa. Perustellusti on ehditty epäilemään sitä, onko turvallisuustilanne kohentunut vai heikentynyt.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen asiaa jo kommentoi, ja tahattomasti tuli antaneeksi asialle siunauksensa kiittäessään kansalaisia talkoohengen lisääntymisestä. Sittemmin kommentointia poliisin taholta on tarkennettu ja lain hengen noudattamista on painotettu.
Kaakkois-Suomen poliisin ylikomisario Strengell asian hyvin tiivisti: ”Poliisin tontille ei tulla”.
Mitä tästä liikehdinnästä tulisi ajatella? Pitäisikö se tuomita? Onhan kuitenkin niin, että kanssaihmisistä tulee olla huolissaan ja auttaa, kun avuntarvetta ilmenee.
Pelkona kuitenkin on, että tämä partiointi saa aikaan enemmän vahinkoa kuin luo turvallisuuden tunnetta. Jo nyt on uutisoitu iltapäivälehtien sivuilla muutamien Odinin sotureiden väkivaltataustasta ja rikosrekistereistä.
Mutta mistä tämä kaikki toiminta kertoo? Jos unohdetaan poliisin alussa epäonnistunut viestintä nykyisessä somemaailmassa, niin ainakin sen se kertoo, että luottamus suomalaiseen turvallisuuden tunteeseen on laskenut. Eikä syyttä.
Poliisissa on tehty erilaisia uudistuksia vuosien varrella sen verran paljon, että kansalaiselle näkyvän poliisityön suorittajien määrä on laskenut. Eikä tulevaisuudessa ole suunnitelmia lisätä poliisien määrää, vaan päinvastoin. Poliisin tehtävien määrä kasvaa, mutta suorittajien määrä laskee.
Poliisille perinteisesti kuuluvia tehtäviä on ulkoistettu, mutta siitä ei ole ratkaisuksi. Lopputulos on nyt meidän havaittavissamme kansalaistoimintana, jota on vaikea hyväksyä.
Poliisi on kuitenkin väärä osoite syyllistä etsittäessä. Ei poliisi päätä omista määrärahoistaan, vaan poliitikot. En sano, ettei toimintaa tule muuttaa maailman muuttuessa, mutta meillä muutos on johtunut enemmän talouden paniikkinappulan painamisesta, kuin sopeutumisesta muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Olemme maalanneet ruusuista tulevaisuutta, vaikka muunlaiset merkit ovat olleet ilmassa jo pitkän aikaa. Poliisia tarvitaan edelleen.
Suomi on maa, jossa jalankulkija odottaa tyhjässä risteyksessä punaisen vaihtumista vihreään. Suomi on maa, jossa poliisiin voi luottaa. On poliittisten päättäjien huoli pitää kiinni siitä, että Suomi myös säilyy sellaisena. Jotta usko järjestelmään säilyisi, on sen pystyttävä elämään ajassa ja huomioitava sen haastajat.
Kansanvaellus on alkanut, eikä loppua näy. Päättäjien tehtävä ei ole helppo, sillä maailma muuttuu kovaa vauhtia. Lainsäädäntöämme pitää pystyä olemaan muutoksen mukana, jotta Suomi säilyisi sellaisena kuin me sen haluaisimme olevan. Julkisen vallan käyttö kuuluu poliisille, ei kansalaisryhmille.