Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat tahtomattaan aikaansaaneet liikehdintää, mitä ei voi välttämättä katsoa hyvällä. On perustettu kodinturvajoukkoja partioimaan kaduilla turvallisuuden puolesta. Liikehdintä on kohdistettu maahanmuuttajiin ja rasistisia ylilyöntejä on odotettavissa. Perustellusti on ehditty epäilemään sitä, onko turvallisuustilanne kohentunut vai heikentynyt. Poliisiylijohtaja…
Avainsana: poliisi
Poliisiylijohtajan hutikuti
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ampui harhalaukauksen esittäessään juopuneiden kuljettamisen siirtämistä poliisilta pelastuslaitoksille. Sama ajatus on kuitenkin haudattu jo aiemmin toteuttamiskelvottomana. Olen parin vuoden mittaisen kansanedustajaurani aikana tottunut poliisin ajankohtaisiin ja oikeutettuihin vaateisiin, mutta tämä ei sitä ole. Ymmärrän hyvin, että poliisin…
Järki käteen
Poliisin määrärahavaje ja toiminnan turvaaminen ovat olleet tapetilla jo pitkään. Valtakunnallinen ongelma sai mediassa kasvot Kouvolan alueen poliisitoimen resurssipulasta. Kouvolan seudulla ongelma on totisinta totta. Poliisin organisaatiouudistus ilman lisäeuroja olisi vielä vain pahentanut tilannetta. Kysyin reilu kuukausi sitten sisäasiainministeri Anne…