Yle Uutiset kysyi joukolta johtavia ekonomisteja, mitä toimia tulisi tehdä Suomen talouden kohentamiseksi. Elvytystä tietenkin, eli lisää velkaa oli suosituinta, mutta rakenteellisten uudistusten välttämättömyys koettiin tärkeäksi lähes kaikissa vastauksissa. Ekonomistien mukaan Suomi ei selviä ilman muutosta, kilpailukykymme tulee parantua. Suomi…
Sami Hänninen
Kataisella täysi tuki
Suomen Kuvalehti ( media) keksi uutisen, jossa se kertoi pääministeri Jyrki Kataisen etsivän uutta työpaikkaa EU:sta, komissaarin paikalta. Tämän jälkeen muut tiedotusvälineet ovat siteeranneet tätä keksittyä uutista lähteenään, ikään kuin totuutena ja soppa on valmis. Ei auta, vaikka Pääministeri Katainen…
Sopiminen ei sovi Perussuomalaisille
Kansanedustaja Tossavainen soimasi hallituspuolueita (KS 26.6) sortumisesta liialliseen ylimielisyyteen. Hänen mielestään nykyinen hallitus tukeutuu liiaksi hallituskauden mittaiseen sopimukseen toteutettavista asioista. Tilanne saattaa olla hänelle itselleen uusi, mutta näin on toki ollut jo aikaisempien hallitustenkin aikana, sovitaan päälinjoista ennen yhteistyön alkamista.…
Huomioita lukioverkkopäätöksestä
Eilinen Kouvolan kaupunginvaltuuston kokous keräsi paikalle suuren määrän lukioverkosta kiinnostuneita opiskelijoita seuraamaan kokouksen kulkua. Kokous jäi varmasti monelle nuorelle mieleen varsin erikoisena tapahtumana. Politiikkaa seuraava nuori ihmetteli varmasti Perussuomalaisten, Demareiden ja Keskustan jo ennen kokousta tekemiä ryhmäpäätöksiä. Ryhmäpäätökset ovat tuiki…
Puhe lukioverkosta valtuustossa
Olemme nyt varsin erikoisessa tilanteessa, emme kyllä ensimmäistä kertaa ja pahaa pelkään, ettemme viimeistäkään kertaa. Olemme päättämässä Nuorille varsin tärkeästä asiasta, lukioverkosta, mutta emme asiantuntija valmistelun perusteella vaan maallikkovalmistelun. Olemme vaatineet mm. tämän valtuustokauden alussa virkamiehiltä päätösten vaikutusten perinpohjaista selvittämistä,…
