Yleinen

Joko Antti Rinteelle kellot soivat?

Kuohunta Antti Rinteen ja hänen Postin työriitaan liittyvien tulkintojensa välillä ei ota laantuakseen. Syykin on selvä, hän on puhunut joko tietämättään tai tietoisesti totuutta säästellen. Sillä onhan jo nyt kaikille selvää, että mitään omistajaohjausta Postin hallitukselle ei siinä muodossa ole annettu, kuin asiasta on säädetty. Mikäli omistajaohjausta olisi yhtiökokouksessa annettu tai asiasta olisi valtioneuvostossa sovittu,… Jatka lukemista Joko Antti Rinteelle kellot soivat?

Arvioi tämä:

Yleinen

Ei olisi kannattanut kehua

Vastineessasi Kari Taskiselle kirjoitat, että et mielelläsi lähde itseäsi kehumaan, mutta varmuuden vuoksi kehuit kuitenkin. Olisi ehkä kannattanut jättää kehumatta. Mielenkiintoisimmaksi asiaksi kirjoituksessasi jää se mitä et tarkoituksellisesti kertonut. Hallituspuolueiden edustajat eivät yleensä tee mainitsemiasi raha-asia-aloitteita, koska ovat vastuussa muutenkin valtiontalouden budjetin toteutumisesta. Tämän lisäksi he puolustavat reilua tuhatta valtioneuvoston esitystä valiokunnissa ja suuressa salissa.… Jatka lukemista Ei olisi kannattanut kehua

Arvioi tämä:

Yleinen

Kaikki keskeiset toimijat piikille ensin

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoi Helsingin Sanomien verkkosivuilla, että presidentti ja hallituksen ministerit tulisi rokottaa sikainfluenssaa vastaan saman tien. Pääministeri Matti Vanhanen vastasi nopeasti, että riittää kun viisi tervettä ministeriä kahdestakymmenestä on paikalla yhtä aikaa. Hän vakuutti hallituksen toimintakyvyn säilyvän kaikissa olosuhteissa. On hyvä, että Niinistö otti asian esiin. Ymmärrän myös, että Vanhanen toi julki… Jatka lukemista Kaikki keskeiset toimijat piikille ensin

Arvioi tämä:

Yleinen

Vaalityötä?

Sisäministeriön kansliapäällikön nimittämisestä on tullut ongelma. Valtioneuvoston yksimielisesti tukema sitoutumaton Ilkka Laitinen ei kelpaa presidentillemme, vaan hän haluaa paikalle Demarin. Siis edelleen muuten pätevä tai demari, milloin pääsemme tästä tavasta eroon. Totuuden nimessä olen tavannut kyllä Halosen ehdokkaan Ritva Viljasen ja kyllä hän varmaan hommassa pärjäisi, mutta miksi hän edes sille paikalle haluaisi, kun valtioneuvoston… Jatka lukemista Vaalityötä?

Arvioi tämä: